Kokemuksia
Selaa lainauksia
Typerän työn valmennus oli loistava esitys - myös etänä. Osallistujat kiittivät virkistävyydestä, erilaisesta näkökulmasta ja sarkasmin käytöstä, joka auttoi keskittymään. Typerän työn taidot olivat meille täysi kymppi – mahtava piristysruiske työarjen keskelle. Luento, jonka kaltaisia osallistujat toivoivat lisää!

Jussin taito nostaa kissa pöydälle ja sanoittaa erilaiset tavat toheloida työssä on ilmiömäistä! Jussin karismaattinen läsnäolo ja intohimoinen esitys tempaisivat osallistujat mukaan ja kyky kietoa kuulijat tarinoidensa ympärille ja välittää vilpitöntä intohimoa typerää työtä kohtaan oli ravistelevan innostavaa. Tämä viritti koko loppupäivämme rennoksi.


Odotukset valmennukselle olivat kovat, mutta silti ne ylitettiin. Valmennus sai aikaan sen mitä oli toiveissa - ihmisissä tapahtui heräämistä ja työkaluja otettiin käyttöön. Alun typerä työn osuus toimi rentouttavana ja havahduttavana herättelynä, ja teki vastaanottavaiseksi viisaan työn sisällöille. Suosittelen!

Tilaisuus oli upea kokemus, ja yhteishenki oli käsin kosketeltava. Esitys oli taitava, hauska ja inspiroiva – en ole koskaan saanut henkilökunnalta niin hyvää palautetta mistään tapahtumasta. Kiitos Vessi, että toit energiaasi ja osaamistasi meille!
.jpg)
.jpg)
Vessi Junalaisen Typerän työn -valmennus oli herättelevä ja silmiä avaava, tervetullut ja tuore näkökulma hektiseen yritysmaailmaan - huumoria ja itseironiaa unohtamatta. Viihdyttävä, mutta samalla viiltävän realistinen kattaus.

Valmennus tarjosi tuskaisen peilin omiin työtapoihin ja paljasti ison kasan noloja työtapoja. Valmennus oli vaikuttava, sillä siitä puhutaan yksiköissä vielä viikkojen jälkeen. Typerän työn käsitteen esiin nostaminen on koettu positiivisesti. Valmennuksen toteutus on oivalluttava ja siinä on juuri sopivasti huumoria. Erityismaininta huumorista, joka luottaa yleisön älykkyyteen.


Viiltävän tarkkaa näkemystä typeristä työtavoista käärittynä maittavaan itseironiaan ja sarkasmiin. En minä itse tietenkään työskentele typerästi, mutta työkavereita tunnistin...😉 Osui ja upposi, voin suositella Vessin koulutusta!


Typerän työn valmennus osui ja upposi meidän työyhteisöön. Naurunremakan lomassa tajusimme, kuinka typerästi työtä voi tosiaan tehdä ja miten maksimoida työn tekemisen kurjuus.


Aseistariisuva, introvertinkin IT-poppoon henkiin herättävä setti. Huumorin ja hyvien esimerkkien avulla esitellyn teeman ympäriltä löytyi helposti tarttumapintaa ja tuntui aidosti jättävän jäljen ihmisten takaraivoon. Uskomme olevamme pienen askelen lähempänä flow-tilojen välähdyksiä kuin aiemmin.


Ajankohtaisen ja kaikkia koskettavan teeman käsittely oli samalla ajatuksia herättävää, mutta myös mukavan viihdyttävää. Teeman nurinkurinen käsittely haastoi myös kuulijoiden omaa luovaa ajattelua. Ennakkoon kuullut epäilykset ”taas niistä turhista kehittämispäivistä” muuttuivatkin kehuiksi ja henkilöstöltä saatu palaute on ollut pelkästään positiivista.
Palvelupäällikön kommentti: ”Jussin tapa käsitellä todella tärkeää asiaa, oli kevyt, mutta ei mitenkään "kevytmielinen". Teema on ajankohtainen ja herätti varmasti jokaiselle kuulijalle ajatuksia ja pohdittavaa omaan työhön ja miksei muuhunkin elämään liittyen. Puheenvuoro oli ihan "napakymppivalinta" meidän kehittämispäiväämme.”
Olemme todella tyytyväisiä osuuteen ja suosittelemme vilpittömästi sinua vastaavanlaisiin tilaisuuksiin! 😊


Typerän työn esitys herätti osallistujat humoristisella ja itseironisella tyylillään miettimään omaa toimintaansa ja loi hyvää keskustelua. Esitys nähtiin Työsuojelupäivillä ja se oli mukautettu tilaisuutemme aiheen mukaiseksi. Todella viihdyttävä, mutta myös ajatuksia herättävä esitys. Suosittelen!


Typerän työn valmennus konkretisoi sen, kuinka lukuisia mahdollisuuksia ja suuri rooli meillä jokaisella on oman tehokkuuden ja työhyvinvoinnin parantamisessa. Erinomainen lähestymistapa etenkin asiantuntijaorganisaatioille, joissa korkealentoisempi puhe voi tuntua korulauseilta.

Typerän työn taitojen opiskelu oli monialaisen toimihenkilöryhmämme mielestä sekä tarpeellista että viihdyttävää. Esimerkit oli valittu siten, että osallistujat pystyivät löytämään vastaavia kohtia omissa töissään.

Asianajajaporukkamme piti tätä koulutusta viihdyttävänä poikkeuksena - se oli hauska ja kevyt, mutta silti oikeaa ja vakavaa asiaa. Jokainen osallistuja pystyi myös tunnistamaan itsensä sisällöistä ja kokemaan pieniä pistoja sydämessään. Kolleganikin totesi, että tämä oli pitkästä aikaa koulutus, josta oikeasti jäi jotain mieleen.

Meillä pidettiin Typerän työn taito -valmennuksesta todella paljon. Valmennuksessa kuvattiin osuvasti huumorin kautta työtapoja, mitkä ovat typeriä, mutta kaikki kuitenkin käyttäydymme helposti juuri niin typerästi kuin on esitetty. Herättelevä koulutus, joka laittoi miettimään, miten me teemmekin näin typerästi töitä.

Valmennus kolahti meillä hyvin koko porukkaan. Typerän työn käsitteet ja lausahdukset jäivät elämään, ja huumoria on heitetty teemasta valmennuksen jälkeisessä työarjessa.


Typerän ja viisaan työn valmennus oli työyhteisöllemme juuri sellaista herättelyä, mitä työjonojen, kilkattavan Teamsin ja sähköpostiruuhkan keskellä työskentelevinä tarvitsimmekin.

Valmennus innosti meitä esihenkilöitä pohtimaan oman työn tekemisen tapoja, ajankäyttöä ja oleelliseen keskittymistä. Jussin tapa ottaa asioita puheeksi työn toheloinnista huumorin ja loistavan läsnäolon avulla toimivat erinomaisesti. Jussilla on loistava taito osallistaa kuulijat pohdintaan. Mikä parasta: aiheeseen on palattu myöhemminkin eli teema jätti ajatusjäljen. Lämmin suositus!


Esitys eli ja hengitti meidän jokaisen arkea, ei ollut ketään, ketä se ei olisi herätellyt, havahduttanut. Vaikka nauratti vedet silmissä, välillä tuntui itkenkö typeryyttäni näin avoimesti, kaikkien nähden, kaikille tunnustaen. Ja seuraavalla viikolla naureskellen porukka muisteli typeryyden teesejä, hymähdellen kuka lie kaikkein typerin ja mitä kaikkia typeriä taitoja omaammekaan…ja onhan niitä. Valitettavasti.
Edelleen kiitos herättelystä – sen on huomannut, että on helpompaa huomautella toisten typeryydestä kuin puuttua omaan ja omiin…vaikkakin se lienee ihan elämän perusjuttu.

Tämä oli todella osuva sisältö asiakaspäiviemme iltatilaisuuteen. Valmennus tarjoili asiaa, mutta kieli poskella - eikä vain vastannut odotuksia, vaan ylitti ne. Meillä onkin haaste, että mistä keksiä ensi vuoden tapahtumaan yhtä mielenkiintoista ohjelmaa!

Inspiroiva ja innostava valmennus, joka herätti hyvin ajatuksia oman työn tekemisen tavoista. Huumoripitoinen, mutta täyttä asiaa sopivan provosoivalla otteella. Piti porukan hereillä alusta loppuun!


Tämä oli osuva ohjelma tiimimme virkistyspäivään. Käänteisen psykologian kautta lähestyminen oli toimiva kulma käsitellä asiaa ja tuntui freesiltä. Sisällössä oli hyvin vaihtelua erilaisine ohjelmanumeroineen ja kesto oli sopivan mittainen. Valmennus ylitti odotukset, suosittelut!

Typerän työn herätyskokous osui juuri oikeaan aikaan – suurimmalla osalla meistä oli kesäsesonki edessä ja uupumisriski nähtävissä. Saimme koulutuksesta mainioita työkaluja oman työn järkevämpään tekemiseen.

Raikas toteutustapa, sopivasti huumoria ja selkeää konkretiaa. Monessa koulutuksessa olleena, tästä jäi uudella tavalla ajatuksia tulevaan. Ja valmennuksessa käytetyt opit ja puheenparret tulivat osaksi työarkea, mikä minusta on osoitus mieliin painuneista työkaluista.


Puolen päivän valmennuksemme alkoi Typerällä työllä ja jatkui viisaan työn pariin. Porukkamme arvosti raikasta esitystyyliä, asiantuntemusta, huumoria ja herättelevää otetta. Valmennus oli kaikin puolin onnistunut ja ajatuksia herättävä. Kiitokset innostavasta ja mukaansatempaavasta kokemuksesta!

Myönteinen ote ja positiivinen lähestymistapa suhteessa arjen ”kaaokseen” läpi koko esityksen. Teema kosketti jokaista kuulijaa jolloin samaistuminen teemoihin oli mahdollista ja lähellä jokaista kuulijaa. Käytävillä on jo kuulunut reflektointia omaan ”typeryyteen” liittyen – esitys siis osui ja upposi.


Typerän työn herätyskokous pisti ajatukset liikkeelle! Typeryydet tuntuivat pistoina sydämessä asti eikä naurulta vältytty. Vessi osoitti työmme olevan täynnä typeryyksiä ja herätti työyhteisömme miettimään työpäiviämme vaivaavan kiireen syvintä luonnetta: missä määrin kiire on todellista, missä määrin se on itse tuotettua ja missä määrin se on turhaa puheenpartta. Päädyimme yhteistuumin siihen, että jatkossa kyseenalaistamme kiireen ja pyrimme eroon negatiivisen kiireen lietsonnasta. Töissä saa olla myös kiireetön!


Firmamme pikkujouluillan avausohjelmana oli Typerän työn valmennus. Toteutus oli sekä hauska että ajatuksia herättävä. Esitystä ja porukan osallistamista oli toimivassa suhteessa. Suositus tälle, toimii niin juhliin kuin tyhypäivään!

Jussin taideperformanssin rajoja kolkutellut typerän työn valmennus oli virkistävää vaihtelua tavanomaisiin ummehtuneisiin konsulttiviisasteluihin. Tyky-päivän porukkamme onnistui nimenomaan käänteispsykologian keinoin löytämään oman työntekonsa kipupisteet. Jussin käsittelyssä jopa konsulttiallergiasta kärsivät rupesivat innokkaasti keskustelemaan typerän työn taidoistaan. Jussin valmennus oli oivaltava ja lähestymiskulma uusi, joten viesti upposi kuin häkä.

Valmennus oli ehdottomasti yksi hauskimmista ja samalla opettavaisimmista, joissa olen koskaan ollut mukana. Jussin tapa nostaa esiin asiantuntijatyön yleiset, mutta usein täysin järjettömät toimintatavat huumorin kautta oli todella virkistävä, ajatuksia herättävä ja samalla yllättävä – miksi emme ole aikaisemmin tajunneet, että teemme jatkuvasti asioita, joita ei todellakaan pitäisi? Valmennuksen hienous piilee myös siinä, että se koskee meidän kaikkien tapaa työskennellä, riippumatta siitä, mitä konkreettisesti teemme.
Huomasin nauravani monta kertaa omille tavoilleni tehdä töitä, ja se auttoi ymmärtämään, kuinka järjetöntä tiettyjen rutiinien noudattaminen oikeasti on. Valmennus käynnisti muutosprosessin: vasta sen jälkeen huomasi, miten voi vähentää työelämän tohelointia. Sain konkreettisia oivalluksia siitä, miten voin työskennellä fiksummin ja tehokkaammin.
Tämä valmennus oli todellinen silmien avaaja – ja sähköposti-ikkunoiden sulkija! Kun näet esityksen, tiedät tarkalleen, mitä tarkoitan.


Väkemme piti valmennusta viihdyttävänä, hauskana ja herättelevänä. Oli kiva huomata, että valmennuksen keskustelut herättivät hiljaisemmankin porukan juttelemaan. Suosittelemme.


Typerän työn valmennus osui ja upposi pikkujoulupäiväämme! Vaikeita aiheita oli kiva käsitellä huumorin kautta ja työntekijät kokivat oppineensa valmennuksesta ihan toisella tavalla kuin tavanomaisista koulutuksista.


Valmennus rentoutti ajattelemaan asioita toisin. Vessi sai tehtyä vakavan teeman käsittelystä mukavaa.


Valmennus myllersi perinteisen tavan ajatella omaa työtä. Työelämässäkin tekee hyvää välillä katsoa peiliin ja vähän naurahtaakin näkemälleen. Valmennuksen aihe oli ajankohtainen ja valmentaja osasi suunnata sanansa nimenomaan tällä kuulijakunnalle, joka kuvasi valmennusta sanoilla ”ajatuksia herättävä, piristävä, täyttä asiaa sekä loistava”!


Luento oli nerokas - viihdyttävä ja samalla suoraa asiaa! Jussi oli miellyttävä ja erinomainen esiintyjä. Voimme suositella tätä loistavaa ohjelmavalintaa mm. tyhy-päivään.


Typerä työ tarjosi raikkaan erilaisen lähestymistavan ja herätteli meitä tarkastelemaan omia työrutiineja. Perinteisen teorian sijaan valmennus oivallutti asiat humoristisesti ja toi samalla keveän tauon työpäivään. Toimi hyvin myös etäversiona. Suosittelen kaikille, jotka haluavat uusia näkökulmia ja virkistystä työarkeensa.

Virkistävä ja hauska näkökulma mahdollisesti kipeäänkin aiheeseen - osoitti oman typeryyden positiivisella tavalla. Mainio yhdistelmä asiaa ja huumoria, näin asiat jäävät paremmin mieleen.

Osuvaa ja ajatuksia herättävää koulutusta. Tunsimme typeriä työhömme liittyviä pistoja sydämissämme, koimme oivalluksia ja kaikki tykkäsivät. Vessin kanssa homma toimi sovitusti ja sutjakkaasti!

Hyvä, luonteva ja rauhallinen esiintyjä, virkistävä näkökulma ja hyvin sai pidettyä yleisön kiinnostuksen yllä. Yleisöä nauratti ja hymyilytti ja esityksen jälkeenkin ollaan vitsailtu työtavoista joita "koulutuksessa" opittiin :)


Erittäin miellyttävä ja ajatuksia herättävä puhuja, jonka lämmin ja oivalluttava ote rohkaisi tarkastelemaan omaa toimintaa uudesta näkökulmasta. Ei tarjonnut valmiita vastauksia, vaan sai osallistujat ajattelemaan itse. Esitys jätti pysyvän jäljen arkeen ja ajatteluun.


Typerän työn herätyskokous sai meillä pelkästään positiivista palautetta. Oivalluttava, napakka ja hauska esitys, josta jokainen löytää omia työskentelytapojaan. Sopiva kombo luentoa ja osallistamista.


Vessin Typerän Työn herätyspuheilla löytää itsensä ikävän tosiasian ääreltä, kuinka typeriä juttuja sitä tekeekään arjessa ”tehokkuuden nimissä”. Sarkasmilla ja huumorilla esitetyistä asioista löytää pistäviä totuuksia, jotka jäävät mieleen ja joihin haluaa tulevaisuudessa muutosta.

Haemme tiimille aina jotain uusia ideoita ja työkaluja tiimityön ja itsensä johtamisen kehittämiseen. Typerän ja viisaan työn yhdistelmä toimi mainiosti, tarjoten humoristista herättelyä ja helposti toteutettavia käytännön työkaluja. Jussi tasapainotteli taitavasti myös yleisön kiperissä kysymyksissä. Ylitti odotukset, suosittelut!

Tyhypäivässämme pidetty typerän ja viisaan työn valmennus oli loistava kokonaisuus, joka sytytti porukan. Esitys tempaisi mukaansa alusta lähtien ja herätti ajattelemaan. Omia työtapoja oli helppo peilata esitykseen ja saimme hyviä vinkkejä työnteon viisastamiseen. Lämpimät suosittelut!

Esitys sai paljon kiitosta sen humoristisesta ja omaperäisestä lähestymistavasta tärkeisiin aiheisiin. Se herätti monia ajatuksia ja auttoi osallistujia miettimään, miten he voisivat tehdä työnsä eri tavalla. Esitys inspiroi osallistujia ja sai monet pohtimaan omaa toimintaansa ja työhyvinvointiaan uudessa valossa.


Valmennus käsitteli tuttuja asioita uudella kulmalla ja haastoi jokaisen ajattelemaan itse. Koulutus oli viihdyttävä ja sopi hyvin osaksi pikkujoulupäivämme ohjelmaa.


Järjestimme tiimipäivän, jonka pääaiheena oli työskentelytavat ja yhteistyö. Typerän työn valmennus osui ensimmäiseen aihealueeseen loistavasti ja sai osallistujat miettimään nykyisiä toimintatapoja ja niiden toimivuutta tai toimimattomuutta. Valmennus oli hyvä yhdistelmä herättelyä ja käytännön vinkkejä oman työn virtauksen parantamiseen.


Vessin herätyskokous oli pelottavan osuva. Typerän työn periaatteet tuntuivat välillä liiankin tutuilta, eikä illan vieraina olleilla yrittäjilläkään tuntunut olevan vaikeuksia tunnistaa typerän työn onnistumisiaan. Hämmentävä, innostava ja ajatuksia herättävä esitys. Jos tämä ei osu, voit onnitella itseäsi.


Esityksen sisältö osui ja upposi pääasiassa toimistotyötä tekeviin ihmisiin erittäin nasevasti. Käänteinen psykologia tuntui toimivan, jokainen löysi itsestään typerän työn tekijän ja heräsi ajattelemaan myös sitä miten kollegat toimivat. Humoristinen lähestymiskulma toimi meidän työyhteisössä erittäin hyvin.

Valmennus oli mieleenpainuva, pitäen keskittymisen alusta loppuun ja opetti arvokkaita läksyjä typerän työn sudenkuopista. Vakava asia jää mieleen ja pysyykin siellä toivon mukaan, kun se esitetään “kääntäen” ja sarkasmipitoisesti. Suosittelut!

Samaistuttavia teemoja, kivalla twistillä, helposti niistä itsensä löysi, joka herätteli. Tuollainen erilainen ote saa asiat jäämään paremmin muistiin kuin perinteinen luento.

Koulutuspäivä oli jäsennelty hyvin ja mielenkiinto pysyi hyvin kasassa loppuun saakka. Erityisesti tyhmän työn ”herätyskokous” toimi ja pakotti tarkastelemaan omia työskentelytapoja kriittisesti. Annetut käytännön työkalut olivat konkreettisia ja tavoitetaso armollisesti riittävän alhaalla.

Saimme vuosikokouksessamme oppitunnin typerästä työstä. Monessa kohtaa kolahti: ”Tiedän tämän, mutta miksi ihmeessä silti toimin näin?” Tilaisuus toimi hyvänä herättelijänä ja muistutuksena - sopien varsinkin uuvuttavaan työtilanteeseen. Jussi antoi avaimia oman työn tehostamiseen samalla rasitusta ja mielen kuormitusta vähentäen.

Innostava, oivalluttava, hauska ja erilainen koulutus. Osallistujat saivat ajateltavaa työarkeensa sekä hyviä vinkkejä käytäntöön. Kiinnostava koulutus, jota kaikki palasivat kuuntelemaan myös tauon jälkeen.
.jpg)
.jpg)
Typerän työn herätyskokous käsitteli tärkeää asiaa freesillä tavalla ja paljasti meillä monta monitoheloinnin ja puskemisen ammattilaista 😄 Vessin esitys sopi loistavasti asiapitoisen tiimipäivän päätteeksi osallistavana settinä muistuttamaan työtapojen vaikutuksesta tehokkuuteen ja työhyvinvointiin.


Typerän työn luento oli erittäin piristävä ja herätti runsaasti ajatuksia. Esityksen mukaansatempaava ja hauska tyyli teki päivän aloituksesta leppoisan. Vessin luento sai yleisön pohtimaan ja tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta.


Typeryys upposi kohteeseen; kaikki tunnistivat itsensä ja oppivat lisää typeriä taitoja. Sosiaalialan ammattilaiset arvostavat tällaista lähestymistapaa työn tekemiseen. Valmennusta kehuttiin kaiken kaikkiaan mainioksi.


Piristävä valmennus, jos perinteiset ajanhallinnan vinkit on jo kuultu monesti. Tykkäsimme ja pidimme hyödyllisenä, tämä herätti ajattelemaan työtä uudesta näkökulmasta. Suosittelut!

Hieno silmiä avaava kokonaisuus, joka on hyvällä tavalla toteutettu. Tiimimme kiittää hyvästä valmennuksesta!


Saimme esihenkilöseminaarissamme ajatuksia herättäviä eväitä valmentavaan itsensä johtamiseen sekä Vessiltä että Jussilta. Oman, sujuvamman työarjen suunnittelussa voi hyödyntää montaa eri konstia ja Jussi pisti kyllä ajattelemaan omin työtapojen korjaamista.

Typerän työn valmennus tarjosi meidän kehityspäivään piristävän säväyksen. Se herätteli huumorilla ja oivalluksilla, laittaen meidät pohtimaan työtapojamme ja haastamaan pinttyneitä käytäntöjä. Kokemus oli sekä hyödyllinen että viihdyttävä, tarjoten konkreettisia esimerkkejä ja ajattelun aihetta. Suositeltava vaihtoehto työyhteisöille, jotka etsivät raikkaita tapoja kehittää työskentelyään.

Vekkuli vaihtoehtoinen tapa ajatella omaa työtään.


Olipas hieno päivä ja laittoi todella ajattelemaan omia työskentelytapoja. Saimme päivästä paljon hyvää palautetta ja käytännön vinkkejä oman työn hallintaan.

Oivalluttavia hetkiä herätyskokouksen parissa. Onnistunut valinta tyky-päivän sisältöön, harvemmin saa osallistujilta palautetta, että koulutus olisi voinut kestää pidempäänkin 😊


Vessi oli herättelemässä meitä tyhypäivässä Typerän työn valmennuksella. Se oli hauska ja samalla silkkaa asiaa, upposi meidän myyntiorganisaatioon kuin sulaan voihin! Eihän tässä enää ikinä kehtaa sanoa, että on kiire 😃 Saimme myös hyviä työkaluja jatkoa varten.

Vessi Junalainen kruunasi seminaarin. Kuten yksi seminaarivieraamme totesi: hän sai positiivisella piikittelyllään meidät huomaamaan omia kehityskohteitamme. Oli mukavaa lähteä kotimatkalle hymyssä suin!


Esitys, joka hauskalla esitystavalla herätti ajatuksia, ja josta jokainen kykeni tunnistamaan itsensä ja oma typerät työtapansa.

Me pidimme siitä, että Vessin esiintyminen toi huumorin kautta paljon mietittävää ja pohdittavaa. Kaikki osallistuivat innolla miettimään omia työtapoja pienryhmissä ja osasimme nauraa myös itsellemme. Kiitos!


Esitys oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Luennoitsijan käyttämä sarkasmi ja huumori tekivät esityksestä mieleenpainuvan auttoivat viestin perillemenossa. Suosittelen!


Valmennus oli sopivan mukaansatempaava ja näytti osuvan ja uppoavan useimmille. Esityksen aikana moni tunnisti itsensä esimerkeistä, ja uskon, että se sai monet pohtimaan omaa arkeaan: kuinka paljon kiireestä on todellista työkuormaa ja kuinka paljon itse aiheutettua? Kokonaisuudessaan esitys herätteli ja antoi ajattelemisen aihetta sopivassa mittasuhteessa.

Päivän ohjelma oli herättelevä ja sai tarkastelemaan omia toimintatapoja. Rento ja humoristinen ote helpotti aiheen lähestymistä, ja konkreettiset vinkit koettiin hyödyllisiksi.

Asioiden esittämistapa oli mukaansa tempaiseva, huumorin avulla, ilon kautta oppi meni hyvin perille ja asioita oli helppo peilata omaan toimintaansa.


Kiitos Vessi / Jussi, muistutit meitä kaikkia siitä miten töitä ei pidä tehdä ja mitä voisi tehdä toisin. Monitohelointi ja puskeminen olivat monelle tuttuja työtapoja, joihin jatkossa muistetaan miettiä parannuksia. Kolme tuntia meni hujauksessa, eikä kukaan katsonut puhelinta tai miettinyt, että milloinkahan tämä loppuu! Näin koukuttavia puhujia toivotaan myös jatkossa.


Epävarmuuden, arvoristiriitojen, häpeän ja jumisten niskojen taustalla oleva työarki nostettiin kissana pöydälle. Harva osaa tehdä tämän niin, että hyvä fiilis säilyy sekä johdolla että henkilöstöllä – Vessi ehdottomasti osaa. Uskon, että koulutus normalisoi meillä entistä kestävämpiä tapoja, vaikuttaen positiivisesti työviihtyvyyteen ja työn vaikuttavuuteen. Suosittelen! 😊


Valmennus sai väeltämme kauttaaltaan hyvää palautetta. Vaikka asiat saattoivat olla kipeitä, oli silti mukava tunnistaa itsensä pointeista. Oli piristävää ja mieluisaa kuunnella tuttua asiaa uudesta vinkkelistä. Suosittelemme.


Osallistuin hiljattain typerän työn koulutukseen, ja se ylitti odotukseni. Koulutuksen sisältö oli selkeästi suunniteltu, ja kouluttajan tyyli oli rento ja mukaansatempaava. Käytännön harjoitukset olivat hyödyllisiä, ja ne auttoivat soveltamaan opittua käytännössä. Koulutuksen jälkeen tunnen olevani paljon varmempi ja motivoituneempi käsittelemään typeriä työtehtäviä tehokkaasti. Suosittelen lämpimästi tätä koulutusta kaikille, jotka haluavat parantaa osaamistaan tässä aiheessa!


Kokonaisuus oli samaan aikaan herättelevä sekä viihdyttävä. Työpaja sai aikaan keskustelua itsensä johtamisesta ja oman työn hallinnasta.


Typerän työn herätys oli virkistävästi erilainen. Se herätti miettimään omia ja tiimien toimintatapoja nimenomaan tekemisen näkökulmasta, ja parhaimmillaan saattaa jopa johtaa työtapojen tehostamiseen ja mielekkyyden lisäämiseen. Kiinnostava ja mieleenpainuva tapa esittää asioita.


Tee alustava varaus
Otan sinuun yhteyttä mailitse yleensä vuorokauden sisällä. Jos valitsemasi aika onnistuu, vahvistan aikataulun ja hyväksytän sinulla vielä toteutuksen lopulliset yksityiskohdat.
Kalenterin ulkopuolisia aikoja, kuten viikonloppuja, voi kysellä sähköpostitse vessi@typeryydenakatemia.fi.
Hinnan voit tarkistaa Hinta-osiosta.
Haluatko vielä jutella ennen varausta?
Soita minulle (Jussi Venäläinen) 040 739 1848.
Vastauksia askarrutuksiin löytyy myös UKK-osiosta.